" Hyvän tyyppinen uros pentu. Hyvä pää, kaunis ilme. Hyvin asettuneet korvat, mutta jäykähkösti taittuneet korvat. Kaula saisi olla pidempi. Pysty lapa ja suora olkavarsi. Hyvä luusto. Vaikuttaa tällä hetkellä hieman takakorkealta. Voisi olla hieman paremmin kulm. takaa. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Hyvä turkin laatu."
Sitten tuli Tatan vuoro joka seisoi upeasti kuten aina mutta tällä kertaa pelkäsi mattoa edellistä enemmän. silti sijoittui kolmanneksi :)
Tässä välissä käytiin ulkona ja sitten katsottiin uroksia ennen Roxya ja alkoi pelottamaan kun sieltä junnu urokset tuli H:n tai T:n kanssa ulos kehästä!! En odottanut siis H:ta parempaa.
Ajattelin että esitän tällä kertaa Roxyn pitäen kiinni hihnasta ja kaula karvoista, niin kaulaa tulee esiin enemmän. Ehkä se autttoi kun lopulta saimme EH:N! Se oli kuin lotto voitto! hieman tuuletin nauhan kanssa kun päästiin kehästä. Roxyn arvostelu oli myös hyvä:
"Hyvän tyyppinen uros. Hyvä pää, hiemna syväkallo-osa, huvä ilme. Melkoisen kevyet korvat, etenkin vasen.hyvä ylälinja. Voisi olla paremmin kulm.edestä. Melko kapea etu-osa. Hyvä runko. Saisi olla paremmin kulm.takaa.Voisi olla pidempi lantio ja hieman matalampi hännänkiinnitys. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu.". Urosten jälkeen odoteltiin mitä Bs koirat saa kun olisi voinut olla kasv. luokka mutta ei sitä sitten tullut :) Nyt Jedi jäi näyttely tauolle, paitsi varmaan erkkariin sekin tulee. Roxyn kanssa mennään muutamiin näytelmiin kyllä keväällä.
Tänään olimme parin tunnin aamulenkillä kaverini Viivin ja hänen koiransa Lolan kanssa. Oli todella ihana ilma ja otin kameran mukaan koska hommasin uuden objektiivin. Pitihän se koeajaa :) tässä hieman tunnelmia aamulta :)