sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

rullailmaisua ja tottelevaisuutta

Nyt ollaan kolmisen viikkoa käyty sunnuntaisin Talissa treenaamassa Jedin kanssa Haun rullailmaisua ja Roxyn kanssa olen ottanut hiukan tokoa.  Jedi on suoritunut ihan hyvin, Menee ihan hyvin maalimiehelle ja yleensä ensimmäisellä kerralla tuokin rullan mutta sitten kun mennään näytölle niin nakki on niin hyvää että seuraaavat kerrat kun olen lähettänyt ukon luokse niin alkaa kerjätä sitä nakkia..:) tänään sujui jo paremmin toi rullan vaikkakin hieman pyöri maalimiehen ympärillä. Jedi kylläkin tiputti rullan liian aikasin ja siihen sitten tartutaan kun Jedi on kunnolla hiffannut tämän idean. Innokas se ainakin on :) Roxyn kanssa otettiin tokon alkeita meni ihan hyvin aluksi mutta kun otettiin noutoa se haki muutaman kerran ja sitten mielenkiinto kiinnittyi tyttöjen pissoihin..:/ joten lopetin sen siihen.. Otin vielä lopuksi jedin kanssa tokoa kun en ole sen kanssa ollenkaan nyt tokoa treenannut ja sen huomasi, oli ihan liian täpinöissään seuraamisessa ja paikallaan ei meinannut millään pysyä, ja sitten kun otin noutokapulan niin siitähän se vasta innostui haki sen vauhdilla mutta tiputti sen liian aikasin...:/ eli tekemistä riittää treeneissä.. Kumpa nuo lumet nyt sulaisi pois! alkaa ottaa päähä jo tuo kylmyys.

Roxyn kanssa olemme menossa Lappeenrannan näyttelyyn 1.4 jonne tulee myös Roxyn poika vertti, toinen soopeleista. Jännä nähdä poika, pentuna oli kuin kaksoset Jedin kanssa nyt saa nähdä onko paljonkin saman näköinen ;) Roxy on kyllä tiputtamassa turkkiaan mutta ilmoitan sen silti kesän näyttelyihin muuten en ikinä voisi sen kanssa mennä kun aina tiputtaa turkkiaan kesällä. Ja Jedillä vasta sulkasato onkin, koko koti on vuorattu Jedin karvoilla, miten noin vähä turkkisesta voikin lähteä niin paljon karvaa..!

Kalenteri on alkanut täyttyä erilaisista koira harrastuksista;
Sunnuntaisin rullailmaisua
1.4 Lappeenrannan näyttely
7.4 Agilitypäivä Jedin kanssa
20.4 Paimennuspäivä Jedin kanssa Millake's porukan kanssa
5.5. Paimennuspäivä Jedin kansssa
26.6 Paimennustaippari Roxyn kanssa

ja näyttelyitä täytyisi katsoa minne ilmottaa Roxya.

Roxy kukkulan kuningas

Jedi 10kk tarkkailee 

Kaunis Pina mamma

Eilen käytiin moikkaamassa Jedin äitiä ja siskoa ja pikkusta Nicy poikaa.
Nicy 5kk
Tata sisko ei päässyt mukaan leikkimään kun on tulossa naiseksi niin isän pää olis seonnut :) meininki oli taas vauhdikasta kuten aina. muutama kuva kaveruksista.