sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Karkulainen tokoilemassa.

Jedin kanssa ollaan aksailtu ja harkinnassa on kisat helmikuussa, ongelmaksi on vain muodostunut kisapaikan kontakti esteet, jotka Jedi nyt on kokenut hyvin oudoiksi ja epämielyttäviksi. Ollaan nyt kaksi kertaa käyty niitä kokeilemassa, joten saapa nähdä miten käy jos kisoihin päädytään. Olisi tarkoitus käydä epiksissa kyllä ennen sitä.

Jedi on myös alkanut harrastaa omaa harrastustaan, karkaamista! Nyt tällä viikolla jo kaksi kertaa on herra lähtenyt hajujen matkaan mielummin kun minun. Muutama ilta sitten päätin  kokeilla pysyykö Jedi hyvin lähellä irti jos Roxy on kiinni ja kun ei ketään ollut myöhään illalla liikkeellä. Testasin muutaman kerran kutsumalla Jediä ja Jedi tuli nätisti uokse kunnes kolmanella kerralla sai jonkun niin ihanan hajun ettei enää kuunnellut yhtn ja lähti vauhdilla eteenpäin. Jedi oli lopulta omalla pihalla josta sain sen vietyä kotiin. Olin niin vihainen Jedille että Jedi sai viettää yönsä eri huoneessa missä minä ja Roxy ja vielä aamullakin Jedi huomasi että olen vihainen. No sitten eilen lähdettiin Golfkentälle juoksuttamaan koiria ja kuvailemaan koiria kaverini kanssa, kun oli kerrankin valoisa päivä. Ensin kaikki meni hyvin ja koirat nautti. Loppu matkasta Jedi sai taas jonkun hajun ja lähti menemään minä perässä. Lopulta päätettiin jatkaa matkaa autolle, kun ei Jediä kuulunut eikä näkynyt huuteluista ja vihellyksistä huolimatta.Lopulta se jolkotti perästä. Nyt olen ollut huomioimatta Jediä yhtn ja pitänyt kovaa kuria, täytyy vähän muistuttaa kuka se päätti asioista täällä.

Tänään mentiin sitten taas treenaamaan tokoa, ja Jedihän oli ihan täpinöissä! Oli mukava kun Jedi keskittyi ja teki hyvin. Vaikkakin välillä vähän meni liiankin överiks ja ei oikein tehnyt loppuun saakka liikkeitä. Hyvä kumminkin niin että toko oli kivaa. Tiedä sitten oliko huomiotta jättämisellä osuutta asiaan, mutta sitä jatketaan nyt.

Roxy on saanut elää leppoisaa kotikoiran elämää ja on voinut ihan hyvin pirteästi. Viimeksi kun käytiin fyssarilla pari viikkoa sitten sanoi että Roxy paremmassa kunnossa kun viimeksi. Jedillä jumeja hieman ja uusiksi mennään sitten 28pvä Jedinkaa.  Roxynkaa ajattelin ensi viikon lauantaina osallistua Kissanpäivien mätsäriin koululla :) Lopuksi  vielä kuvia golfkentältä